Herpes on lähes kaikilla, mutta sukupuolielimissä se on tabu – eikö olisi jo aika lopettaa herpeksen stigmatisointi?

Ehdotin viime viikolla Hesarille, että se kirjoittaisi jutun genitaaliherpeksestä.

Mikä ihmeen genitaaliherpes? Genitaaliherpes on yleinen, seksikontaktissa tarttuva krooninen tauti. Osalla herpeksen oireet ovat selkeitä (kipua, punoitusta, rakkuloita) ja tunnistettavia, mutta monella ne ovat joko niin lieviä tai epätyypillisiä, että herpestä voi sairastaa ja tartuttaa kumppaneilleen tietämättään (YTHS 2012). Herpes jää infektion jälkeen pysyvästi elimistöön, mutta pysyy suurimman osan ajasta oireettomana. Esimerkiksi fyysinen tai psyykkinen stressi saattaa laukaista herpeksen uusiutumisen. Itselläni herpes on ensimmäisen vuoden jälkeen uusiutunut kerran vuodessa ja niin lievästi, etten heti edes tajua, mistä on kyse.

Herpes tunnetaan varmaankin paremmin huuliherpeksenä (herpes simplex 1, HSV-1), joka onkin yleisempi kuin genitaaliherpes (herpes simplex virus 2, HSV-2). Noin 90 prosenttia aikuisista on joskus saanut huuliherpestartunnan, mutta kaikki eivät oireile lainkaan. Huuliherpes puhkeaa usein ensimmäisen kerran 3–5-vuotiaana. (Mehiläinen 2019.)

Vesirokkokin (varicella zoster) kuuluu herpesviruksiin. Vesirokkovirus jää taudin jälkeen elimistöön kuten muutkin herpesvirukset. Vesirokko voi myöhemmin ilmetä vyöruusuna eli rakkulaisena ihottumana (Lääkärikirja Duodecim 2017).

Kirjoitin Hesarille, että genitaaliherpes lienee ainakin miljoonalla suomalaisella aikuisella eli noin joka viidellä, mutta suurin osa heistä on oireettomia (Lääkärikirja Duodecim 2013). Kirjoitin, että koska tähän yleensä melko harmittomaan seksikontaktissa leviävään tautiin, genitaaliherpekseen, liittyy edelleen paljon stigmaa, häpeää ja ennakkoluuloja, olisi tärkeää, että siitä puhuttaisiin.

Sanoin, että Hesari voisi haastatella minua ”kokemusasiantuntijana”. Halusin olla kasvot genitaaliherpekselle. Halusin tehdä tästä taudista inhimillisen, monia oikeita suomalaisia ihmisiä koskettavan asian. Esimerkiksi USA:ssa toimittaja-bloggaaja Ella Dawson nousi julkisuuteen noin 20-vuotiaana kirjoittamalla elämästään genitaaliherpeksen kanssa ja pääsi jopa pitämään TED-puheen aiheesta.

Silloin kun minulla diagnosoitiin genitaaliherpes kesällä 2014, kaipasin kuitenkin kipeästi nimenomaan suomalaisten ihmisten kertomuksia heidän elämästään tämän taudin kanssa. En tuntenut tai edes tiennyt ketään ympärilläni, jolla olisi genitaaliherpes – eihän tästä puhuta missään. Tiesin ihmisiä, joilla on huuliherpes, mutta se ei ole sama asia.

Hesari ei kiinnostunut juttuvinkistäni. Päätin siis itse kirjoittaa blogikirjoituksen aiheesta.

***************

Genitaaliherpeksessä kyse ei ole vain siitä, että herpesinfektio aika ajoin uusiutuu yleensä sukuelinten ympäristössä, toisilla harvemmin, toisilla useammin. Seksitaudit, etenkin pysyvät sellaiset, vaikuttavat ennen kaikkea psyykkisellä tasolla ihmisen hyvinvointiin ja käsitykseen itsestään, koska niihin liittyy edelleen niin paljon häpeää ja pelkoa.

Silloin kun sain diagnoosin genitaaliherpeksestä, se käsitys, mikä minulla oli ollut maailmasta ja itsestäni, hajosi. Tunsin hetken ajan kuin todellisuus olisi oikeasti vääntynyt sijoiltaan. Muistan kyselleeni itseltäni jatkuvasti: Miten minulle voi tapahtua tällaista? Mitä niin pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän?

Olen saanut ensimmäisen sairausdiagnoosini 20-vuotiaana (nivelreuma). 25-vuotiaana minulla diagnosoitiin polykystiset munasarjat (PCOS, polycystic ovary syndrome). Kaikki nämä diagnoosit ovat toki järkyttäneet minua, etenkin 20-vuotiaana nivelreuman saaminen, koska olin luullut, että reuma koskettaa lähinnä vanhuksia, mutta mikään ei ole ollut verrattavissa herpekseen. Polykystiset munasarjat voivat aiheuttaa muun muassa hedelmättömyyttä. Reuma voi pahimmillaan tuhota esimerkiksi kädet. Mikään ei ole kuitenkaan saanut minua yhtä tolaltaan kuin diagnoosi genitaaliherpeksestä, joka on yleensä melko harmiton vaiva.

Muistan itkeneeni suihkussa, koska se oli ainoa paikka, jossa sen aikaisessa kimppakämpässäni saatoin itkeä rauhassa. Vajosin suihkun lattialle ja tunsin itseni läpeensä likaiseksi, arvottomaksi, huonoksi, pilatuksi naiseksi. Tunsin kaiken lisäksi vielä ansainneeni kaiken sen. Ajattelin, että herpes on jokin jumalallinen rangaistus ”kevytkenkäisestä” käyttäytymisestäni. Olin mennyt tuntemattoman miehen kotiin.

***************

En tiedä, miten se, mitä minulle tapahtui, määriteltäisiin lain mukaan. Minulla oli muutaman päivän suhde erään miehen kanssa, jonka seurauksena päädyin sänkypotilaaksi noin kuukaudeksi, sain genitaaliherpeksen ja jonkin toisenkin tulehduksen alapäähäni. Sitä, mitä minulle tapahtui ei voine pitää raiskauksena, koska en sanonut toistuvasti ei tai tehnyt fyysistä vastarintaa. Seksi (yhdyntä) oli todella rajua ja minuun sattui, mutta mies ei välittänyt minun passiivisuudestani tai kivustani, ja olin itse psyykkisesti niin huonossa kunnossa, etten osannut sanoa ei.

Kun menin YTHS:lle kipuilun jatkuttua (luulin vielä silloin, että kyse oli vain rikkoontuneista limakalvoista), kaksi sairaanhoitajaa katsoivat alapäätäni ja näyttivät järkyttyneiltä. Kuulin toisen sanovan, että kyseessä on joko herpes tai sitten jokin muu tulehdus. Melkein tuuperruin alas hoitopöydältä, kun kuulin sanan ”herpes”. Toinen sairaanhoitajista antoi minulle sokeritabletin ja vei minut lepäämään toiseen huoneeseen. Hetken kuluttua minut passitettiin laboratorioon, jossa näytteenottaja pudotti kädessään pitämänsä lasisen pullon nähtyään alapääni. Hän pyysi anteeksi ja otti minusta näytteen.

Kukaan ei kysynyt, mitä minulle tarkkaan ottaen oli tapahtunut. YTHS:llä minut oltaisiin voitu ohjata myös psykologin pakeille tai ainakin kysyä, olisinko tarvinnut aikaa psykologille. Olisi toki ollut jo hienoa, jos edes joku hoitotyöntekijöistä olisi osoittanut sen verran inhimillistä lämpöä, että olisi kysynyt, mitä minulle oli oikein tapahtunut. Minusta olisi pitänyt nähdä, että olen kokenut väkivaltaa. Miten on mahdollista, että hoitotyön ammattilaiset eivät huomaa sitä tai katsovat sitä läpi sormiensa?

Minun piti mennä jatkotutkimuksiin ensin Malmille ja sieltä vielä Kätilöopistolle. Myöskään siellä minulle ei tarjottu psykologista apua. Malmilla naislääkäri vilkaisi nopeasti alapäätäni ja totesi kuivasti ”genitaaliherpes”. Hän ei kertonut minulle taudista mitään, sanoi vain, että sinkkivoidetta voi käyttää kipuun. En itse osannut kysyä mitään: olin luultavasti jonkinlaisessa sokissa.

Kätilöopistolla naiskätilö kysyi, mitä minulle oli tapahtunut. Minua hävetti ja nöyryytti, en olisi halunnut kertoa hänelle yhtään mitään. Kerroin, että minulla oli ollut lyhyt juttu erään miehen kanssa. Kätilö kysyi, olinko ollut suojaamattomassa yhdynnässä. Sanoin kyllä. Kätilön ilme kiristyi. Hän kirjasi tapahtumat tietokoneelle ja sanoi, että minun pitäisi odottaa käytävässä.

Kysyin, voisinko päästä makuulle jonnekin: tunsin itseni liian huonovointiseksi istuakseni. Henkilökunta suhtautui pyyntööni nihkeästi, mutta he päästivät minut kuitenkin vuodeosastolle. Minut vastaanottanut kätilö tuli antamaan minulle näytepurkin, johon minun piti virtsata. Menin vessaan ja yritin pissata. Se oli hyvin tuskallista. Sain jotakin purkkiin ja vein purkin kätilölle. Hetken kuluttua sama kätilö tuli uudestaan pyytämään minua antamaan uuden, samanlaisen näytteen, koska ”jotain” oli tapahtunut edelliselle näytteelle. Menin uudelleen vessaan ja itkin.

Kun pääsin gynekologin pakeille, hän sanoi, että hänen pitää tehdä minulle sisätutkimus. Kun hän laittoi sormen sisääni, halusin huutaa. Hän joutui laittamaan puuduttavaa voidetta uudestaan ja uudestaan emättimeni ympäristöön, jotta kykenin kestämään hänen hyvin kevyen, pintapuolisen tutkimuksensa. Gynekologi sanoi, että hänen pitää tarkistaa, onko joitain syvempiä vaurioita tapahtunut. Hän siis todennäköisesti ymmärsi, että minulle oli tehty väkivaltaa, mutta ei silti kysynyt asiasta. Puristin penkkiä rystyset valkoisina. Halusin kuolla. Kätilö, joka oli aiemmin suhtautunut minuun nuivasti, piti minua yhtäkkiä kädestä.

***************

Kukaan Kätilöopistollakaan ei ollut kysynyt, mitä minulle itse asiassa oli tapahtunut. Kaikki ne, jotka minua tutkivat, näkivät miltä alapääni näytti, miltä minä näytin. Miksi kukaan ei kysynyt, mitä oli oikeasti tapahtunut? Oliko minulle tehty jotain pahaa? Olinko kokenut väkivaltaa?

Miten terveydenhuollossa kohdataan seksitaudin saaneet tai seksuaalista väkivaltaa kokeneet ihmiset, naiset, ylipäänsä? Minusta tuntui siltä kuin ihmiset, joiden olisi pitänyt hoitaa ja auttaa minua, olivat joko suhtautuneet minuun kuin kehen tahansa ”pikku haavan” saaneeseen potilaaseen, tai tuominneet minut huonoksi, vastuuttomaksi naiseksi, vaikka olin kokenut väkivaltaa ja saanut lisäksi pysyvän seksitaudin. Miksi muuten YTHS:n näytteenottaja olisi pudottanut lasipullon kädestään, ellei alapääni olisi näyttänyt siltä kuin minut olisi revitty rikki? YTHS:llä, jonka piiriin kuuluin vielä silloin, oltaisiin voitu kysyä, tarvitsenko myös psykologin aikaa, jos heidän oli niin vaikeaa kysyä, mitä minulle oli tapahtunut.

Silloin kun minulla todettiin 20-vuotiaana nivelreuma, minulle varattiin myös aika ”psykologiseen keskusteluun”, jota en ollut edes itse pyytänyt. Sairaanhoitaja kyseli, miltä minusta oli tuntunut diagnoosin saatuani, miten olen jaksellut, ja kertoi myös faktatietoa reumasta ja sen hoidosta.

Eikö terveydenhuollossa tosiaan ymmärretty, että olin keskellä elämäni siihen asti pahinta kriisiä ja olisin tarvinnut ennen kaikkea psykologista apua ja asiallista tietoa herpeksestä? Eikö heitä vain kiinnostanut tarpeeksi? Olivatko he liian hämillään kysyäkseen lisää?

Gynekologi oli kirjoittanut potilaskertomukseeni, että olin vaikuttanut ”asiallisen oloiselta naiselta”, kun olin tullut Kätilöopistolle. Mitä se oikein tarkoitti, että en ollut ”näyttänyt” prostituoidulta, vaikka olinkin saanut pysyvän seksitaudin ja mennyt tuntemattoman miehen kanssa sänkyyn?

Minusta tuntuu edelleen käsittämättömältä, miten välinpitämätöntä kohtelua olen saanut osakseni. Sen lisäksi, että syytin tapahtuneesta tietysti itseäni, koska ”eihän naisen ole sopivaa mennä tuntemattoman miehen kotiin, puhumattakaan suojaamattomasta seksistä, hyi hyi, ja jos sinut raiskataan, saat syyttää ihan itseäsi”, niin suomalainen terveydenhuolto myös onnistui hienosti lujittamaan jo sisäistämääni stigmaa. Kaikki minua hoitaneet ihmiset olivat myös naisia, mutta ilmeisesti olin vääränlainen potilas, minulla oli väärä diagnoosi, jotta olisin saanut heiltä tukea.

***************

Voi tietysti kysyä, että miksi näin henkilökohtaisesta asiasta edes pitäisi puhua? Miksi tästä pitäisi puhua muulloin kun silloin, kun ollaan menossa sänkyyn ja partnerille on ”pakko” kertoa herpeksestä?

Herpes on, totta, tavallaan hyvin henkilökohtainen asia. Toisaalta se on myös hyvin yleinen asia, koska suurimmalla osalla ihmisistä on jokin herpesvirus elimistössään.

Huuliherpes lienee tosiaan niin yleinen tauti, että kukaan ei kai oleta partnerinsa kertovan, onko se toisella vai ei. Toisaalta eräs nuori nainen, jonka kanssa keskustelin aiheesta, kertoi, että hänen mielestään huuliherpekseenkin liittyy paljon stigmaa, ja on inhottavaa, kun joutuu selittelemään ihmisille, mikä hänellä on huulessa silloin, kun infektio uusiutuu.

Genitaaliherpekseen liittyy joka tapauksessa oman kokemukseni mukaan paljon enemmän moralisointia ja paniikkia. ”Totta kai sinun on kerrottava, koska jokaisen pitää voida tehdä omaa seksuaaliterveyttään koskevat päätöksensä itse!!!” Kerrotaanko tätä moralisoiden sille, joka kantaa huuliherpestä ja antaa suuseksiä partnerilleen tai edes suutelee tätä? Tiedoksi: yhä useammat genitaaliherpestartunnat ovat HSV-1:sen eli perinteisesti huulilla esiintyvän herpesviruksen aiheuttamia (Duodecim Terveyskirjasto 2018); molemmat virukset voivat siis esiintyä molemmissa paikoissa, huulilla tai sukuelimissä.

Tämä kertoo vain ja ainoastaan siitä, että seksi ja sukuelimet ovat edelleen tabu. Koska ne ovat tabu, niihin liittyvistä taudeista ei voi puhua, niitä ei ole olemassa – paitsi joillain ’huonoilla’ tai varomattomilla ihmisillä.

Herpeksestä pitäisi siis puhua siksi, että harvoja sairauksia, tauteja tai tapaturmia demonisoidaan samalla tavalla kuin seksitauteja. Minä, joka olin aivan rikki fyysisesti ja henkisesti, hyvä että pysyin pystyssä kun pääsin sairaalaan, sain kätilöltä merkitseviä katseita, kun kerroin menneeni sänkyyn tuntemattoman miehen kanssa. Hän oli kysynyt, oliko kyse jostain ulkomaanmatkasta. Ikään kuin genitaaliherpeksen saaminen olisi moraalisesti vähemmän epäilyttävää, jos se tapahtuu ulkomailla.

Jos herpeksen kuulee mainittavan arkipuheessa, siitä on usein tehty vitsi: se on jotain ällöttävää, jotain lopullista ja inhottavaa. Kuulin muuan joensuulaisen nuoren miehen kertovan hänen mielestään kovinkin hupaisan vitsin, joka meni jotensakin näin: ”Kouvolasta voi lähteä, mutta Kouvola ei lähe siusta – vähän niinku herpes.” Olen itse Kouvolasta kotoisin, ja lähtökohtaisesti Kouvolaa dissaavat viestit eivät hetkauta minua suuntaan tai toiseen – miten esimerkiksi Riihimäki eroaa Kouvolasta ’ankeutensa’ puolesta? – mutta se, että tämän vitsin kertoi tyyppi, jota olin pitänyt ihan fiksuna ja muut huomioon ottavana, laski huomattavasti hänen pisteitään silmissäni. Mieleni teki hieman kouluttaa häntä ja kertoa, että hänelläkin todennäköisesti on herpes, niin kuin hänellä todellakin luultavasti on. Eikä herpes tosiaan lähde pois – vähän niin kuin ”Kouvola ihmisestä”.

Seksitauteihin ja seksitauteja kantaviin ihmisiin liittyy siis kaikenlaisia, lähinnä negatiivisia ennakkoluuloja. Ennakkoluuloja kohdistuu ehkä erityisesti naisiin, koska naisten ’puhtautta’ ja seksuaalista käyttäytymistä on perinteisesti tarkkailtu enemmän kuin miesten. Aiemmin mainittu Ella Dawson sai osakseen aika paljon ”slut shamingiä” uskaltauduttuaan kertomaan genitaaliherpeksestään julkisesti. Vuoden 2016 huhtikuussa, jolloin USA:ssa oli ”STD Awareness Month”, hän kirjoitti Twitter-tililleen rohkaisevia viestejä, haluten vähentää herpekseen kohdistuvaa stigmaa. Hänelle vastasi muun muassa nimimerkki /r/The_Donald näin: ”Being a slut is nothing to be proud of and not something to respect. You are experiencing the consequences of slutty behavior!” ja nimimerkki Anthony Stefano kirjoitti: ”You deserve psychiatric medication, quarantine and to stay the fuck out of the gene pool.”

Katsoin huvikseni, minkälaisia kommentteja ne harvat miehet, jotka ovat tehneet youtube-videoita elämästään genitaaliherpeksen kanssa, ovat saaneet. Kukaan ei huorittele heitä – eihän miehiä voi huoritella, koska useiden kumppanien kanssa seksiä harrastava mies on ”kova panomies” – tai kommentoi muutenkaan negatiivisesti.

Olen itse kertonut Facebookissa siitä, että minulla on genitaaliherpes. Siellä postaukseni sai positiivisia kommentteja; varmaankin koska fb-kavereissani ei ole paljon ihmisiä, jotka kirjoittaisivat törkeitä kommentteja tai vaikka haluaisivatkin, eivät kehtaisi tai uskaltaisi tehdä sitä. Facebook-postaukseni näkevät vain kaverini, tilini ei ole julkinen. Lisäksi vähän yli viidestäsadasta fb-kaveristani todennäköisesti yli sadalla on genitaaliherpes, mikäli tilastoihin on uskomista.

Monet ilmeisesti myös kuvittelevat, että kondomi on jonkinlainen 100% suoja kaikkia seksitauteja vastaan, ja esimerkiksi herpes on ”rangaistus” siitä, että ihminen ei ole käyttäytynyt kuten kunnon, vastuullinen kansalainen ja käyttänyt kondomia. Tiedoksi: kondomi ei ole 100% suoja kaikkia seksitauteja vastaan. Voit saada herpeksen vaikka käyttäisit kondomia joka ikinen kerta kun harrastat seksiä (yhdyntää, suuseksiä, sukuelinten hierontaa toisiaan vasten jne.) kaikkien kumppaniesi kanssa, ja vaikka kyse olisi yhdestä ja samasta kumppanista koko elämäsi ajan. Voit silti saada herpeksen, jos kumppanillasi on se, vaikka hänellä ei olisi ikinä ollut mitään oireita. Herpes kun voi olla täysin oireeton.

Yritin joskus kaivella netistä tilastoja, kuinka herkästi herpes tarttuu seksikontaktissa. Valtrexin (herpeslääke) tutkimuksen mukaan tartuntatodennäköisyys naisesta mieheen on 4% ilman kondomia ja kondomin tai herpeksen estolääkityksen kanssa 2% (Just Herpes 2018). Herpes tarttuu helpommin miehestä naiseen kuin toisinpäin, koska naisilla on enemmän limakalvopintaa, johon bakteerit ja virukset voivat tarttua. Naiset ovat siis alttiimpia tartunnalle kuin miehet, ja tämä siksi tämä tauti koskettaa todennäköisesti enemmän naisia kuin miehiä.

Yhden tutkimuksen mukaan pariskunnissa, joissa toisella oli genitaaliherpes, 5–10% ”herpeksettömistä” sai sen vuoden sisällä. Nämä pariskunnat käyttivät tosin harvoin kondomeja, ja jos käyttivät, se tapahtui vain silloin, kun toisella oli oireita. Samassa tutkimuksessa todettiin, että tartunta tapahtui yhdessä tuhannesta seksiaktista. Lisäksi ihminen, jolla on jo pitkään ollut herpes, on vähemmän ”tartuttava” kuin joku, joka on juuri saanut viruksen. (InformedHealth.org 2018.)

Herpeksen lisäksi esimerkiksi HPV (human papillomavirus) on kaikkein yleisin seksitauti, jolta kondomi ei suojaa 100%:sti. Jotkut HPV:n tyypit voivat aiheuttaa kondyloomia tai jopa syöpää (Centers for Disease Control and Prevention 2019). HPV-infektion saa vähintään kolme neljästä elämänsä aikana (Duodecim 2018). Olen tähän mennessä tavannut ainakin neljä naista, jotka ovat kertoneet minulle, että heillä on ollut HPV. Genitaaliherpeksen kantajia olen tavannut tähän mennessä ainakin seitsemän, huuliherpes taas on ainakin seitsemällä tutullani.

***************

Henkilökohtaisessa elämässäni olen tullut torjutuksi kolme kertaa herpeksen takia.

Ensimmäinen tapaus oli mies, joka kirjaimellisesti hyppäsi sängystä kerrottuani, että minulla on genitaaliherpes, pyyhki suutaan vimmatusti kämmenselkäänsä ja ryntäsi vessaan pesemään hysteerisesti kasvojaan. Olimme vain suudelleet. Myöhemmin hän pyysi anteeksi ja laittoi minulle viestiä kysyen, onko minulla HSV-1 vai HSV-2. Hän oli siis siinä uskossa, että jos herpes on genitaaleissa, sen täytyy olla huulessakin, ja että HSV-1 eli ”huuliherpes” on vain huulessa ja toisinpäin.

Tässä samassa käsityksessä, että genitaaliherpes on yhtä kuin huuliherpes, oli eräs entinen opiskelukaverini, joka vastentahtoisesti antoi minun maistaa jäätelöannostaan samalla lusikalla ja laittoi minulle myöhemmin viestiä, kysyen onko minulla ollut herpestä suussakin. Olin aiemmin kertonut hänelle, että eräs mies oli hylännyt minut genitaaliherpeksen takia.

Toisella kerralla muuan toinen mies järkyttyi, kun sai tietää olevansa potentiaalisesti ”vaarassa” kanssani, mutta ei kyennyt edes jättämään minua, koska se olisi rikkonut hänen luomansa illuusion itsestään hyvänä, humaanina ihmisenä. Ennen kuin kerroin hänelle herpeksestä, hän yritti tulla väkisin sisääni. Hän kopeloi sukuelimiäni niin, että sain hiivasienitulehduksen seuraavana päivänä. Hän myös painosti minua ottamaan häneltä suihin. Myöhemmin hän uhkasi, että jos hän saisi minulta herpeksen, se tarkoittaisi sitä, että meidän olisi pakko olla yhdessä, koska ”hän ei halua antaa sitä kenellekään toiselle” (hän ei kyennyt sanomaan sanaa ”herpes”).

Viimeisin mies, joka vaikutti minusta hyvinkin syvälliseltä ja vakavalta, ei myöskään kestänyt herpesdiagnoosiani. Tämä mies oli itse kertonut minulle, että hänen mustasukkaisuutena ja kykenemättömyytensä hallita tunteitaan olivat johtaneet hänen aiemman suhteensa kariutumiseen, ja että hänellä oli diagnosoitu eräs mielenterveyden häiriö. Hän kertoi tästä asiasta sellaisella yliolkaisella, ”coolin” rocktähden asenteella, ikään kuin odottaisi, että minä olen ilman muuta valmis ottamaan hänet ja hänen mahdollisesti melko vakavankin mielenterveysongelman osaksi omaa elämääni. Kiitin häntä: olin otettu siitä, että hän uskalsi kertoa minulle sairaudestaan. 

Sen jälkeen kun minä olin kertonut hänelle, että minulla on herpes, hän hävisi neljäksi tai viideksi päiväksi. Kun tapasimme, minun ehdotuksestani, hänen melkein ensimmäiset sanansa olivat, että hän kyllä haluaisi tutustua minuun paremmin, mutta ei halua saada minulta herpestä. Hän myös sanoi, ettei ollut mennyt lukemaan aiheesta mitään. Hän siis halusi ylläpitää tietämättömyyttään tai ehkä häntä ei vain kiinnostanut tarpeeksi. Ehkä hän olisi halunnut vain ”turvallista” seksiä (100%:sen turvallinen seksi on lähestulkoon mahdotonta, ks. yllä).

Kun olimme olleet aiemmin menossa sänkyyn, olin yrittänyt kertoa hänelle kaiken minkä tiesin herpeksestä. Me tapasimme tämän nuoren miehen kanssa bileissä, joissa yhdellä toisellakin nuorella naisella, joka on ystäväni, on genitaaliherpes. Ehkä joukossa oli vielä joku muukin genitaaliherpestä kantava.

***************

Herpes paranee aika nopeastikin, muutamassa päivässä, erityisesti jos ottaa jo ensioireiden alkuvaiheessa asykloviiriä (herpeslääke). Herpes siis tulee ja menee, jos se on vielä epäselvää. Se ei ole mikään ikuisesti tulehtuneessa tilassa oleva alahuuli, nenänpieli (kyllä, se voi olla nenässäkin), vulva tai penis. Minun kohdallani se on onneksi ollut hyvin rauhallinen. Se ei siis vaikuttaisi elämääni millään tavalla, ellei siihen liittyisi niin valtavaa stigmaa.

Valtavasta stigmasta kertoo oma ylimitoitettu reaktioni diagnoosin saatuani. Toivoin tosiaan, että olisin ennemmin saanut HIV:n tai vaikka syövän kuin genitaaliherpeksen. Stigmasta kertovat myös ne reaktiot, joita olen joiltakin miehiltä saanut, kun olen uskaltautunut tapailemaan heitä. Siitä kertoo myös se, että tietämättömyydessään joku ei halua käyttää minun kanssani samaa lusikkaa tai juoda samasta pullosta, koska ”Entä jos sillä on herpestä on suussakin?”. Vastakysymykseni olisin voinut esittää, että ”Entä jos sinulla on herpestä suussa?” (Kuten olen aiemmin esittänyt, huuliherpestartunnan on saanut noin 90% väestöstä, mutta monet eivät tosiaan oireile lainkaan.)

Samalla logiikalla (”En halua käyttää samoja ruokailuvälineitä kuin muut, koska heillä voi olla huuliherpes”) ihmisten kätteleminen pitää lopettaa, koska jos kättelee ihmistä, jolla on huuliherpes ja joka on vaikka hetki ennen kättelyä koskettanut huuliaan, ja sitten kätelty ihminen ajatuksissaan koskettelee kädellään omia huuliaan, nenäänsä, silmiään, sukuelimiään, hän voi – hyvin pienellä todennäköisyydellä – saada herpeksen. Myöskään mihinkään esineisiin, joita muut ihmiset ovat mahdollisesti koskettaneet, ei voi koskea, koska niissä voi olla pieni määrä herpesvirusta. Ihmisten suutelemisen, seksistä puhumattakaan, voi unohtaa.

Joten: oikein paljon onnea kaikille, jotka yrittävät vältellä herpestä viimeiseen asti! Olette sitä paitsi todennäköisesti saaneet huuliherpeksen tai vesirokon (herpes) lapsena.

Ja vaikka ihmisellä olisikin sekä genitaali- että huuliherpes ja vaikka vyöruusukin, niin hän ei ole mikään kävelevä herpesvirus, joka kylvää vain tuhoa ympärilleen – hän on ihminen, joka ei ole pyytämällä pyytänyt saada genitaali- tai muutakaan herpestä itseensä. Hänellä on sairaus, joka oireilee silloin tällöin. Herpes ei ole mikään ”kuolemantuomio”, vaan yleensä hyvin hallittavissa oleva tauti, ja koskettaa joka tapauksessa lähes jokaista ihmistä jossain vaiheessa elämää.

***************

Minä olen ottanut tavaksi puhua genitaaliherpeksestä useammin kuin varmaan olisi ”sopivaa”, koska koen, että sillä tavalla voin vähentää siihen liittyviä ennakkoluuloja ja ehkä helpottaa sellaisten ihmisten oloa, jotka ovat juuri saaneet diagnoosin tai eivät ole ikinä puhuneet asiasta toisen, samassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa. Tai jotka ovat tulleet deittiensä torjumiksi, koska heillä on genitaaliherpes.

Tunnen ainakin kolme naista ja yhden miehen, joilla on genitaaliherpes, ja jotka joko ovat tai ovat olleet parisuhteessa genitaaliherpestä kantamattoman ihmisen kanssa. Vaikeahan omaa ”herpeksettömyyttään” on tosin todistaa, kun herpestestikin voi antaa väärän tuloksen ja kertoo vain, kumpaa virustyyppiä kantaa, HSV-1:stä eli ”huuliherpestä” tai HSV-2:sta eli genitaaliherpestä, ei viruksen sijaintia kehossa.

Yksi tuntemani pariskunta, jossa miehellä on genitaaliherpes ja naisella huuliherpes, meni juuri naimisiin, ja he ovat yksi onnellisimpia pareja, joita tiedän. Olen itsekin tapaillut miehiä, joille genitaaliherpes ei ole ollut ylitsepääsemätön ongelma enkä ole tietääkseni tartuttanut herpestä heihin. Ainakaan heille ei ole tullut näkyviä oireita. Kukaan tuntemistani ihmisistä, joilla on genitaaliherpes, ei ole omien sanojensa mukaan tartuttanut herpestä keheenkään tai kumppani ei ole ainakaan oirellut mitenkään.

Elämää siis jatkuu genitaaliherpesdiagnoosin jälkeenkin, vaikka koko maailma haluaakin antaa ymmärtää, että se ei ole mahdollista. Eikö olisi jo aika lopettaa herpeksen stigmatisointi?

-Kaarina

 

Lähteet:

Castren, Johanna (2012) Sukuelinherpes (genitaaliherpes) naisella.YTHS. https://www.yths.fi/terveystieto_ja_tutkimus/terveystietopankki/151/sukuelinherpes

CDC – Centers for Disease Control and Prevention August (2019) Genital HPV Infection. https://www.cdc.gov/std/hpv/stdfact-hpv.htm

Hannuksela-Svahn, Anna (2013) Genitaaliherpes (miehellä). Lääkärikirja Duodecim. https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00214

Institute for Quality and Efficiency in Health Care (2018) How can you prevent the spread of herpes in sexual relationships? https://www.informedhealth.org/how-can-you-prevent-the-spread-of-herpes-in.2568.en.html?part=vorbeugung-ke

Jalanko, Hannu (2017) Vesirokko. Lääkärikirja Duodecim. https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00550

Just Herpes (2018) Sex with Herpes: Precautions and Data. https://justherpes.com/dating/sex-with-herpes/

Mehiläinen (2019) Huuliherpes. https://www.mehilainen.fi/ihotaudit/huuliherpes