Ioana Condea ei selvinnyt

Kuulin ensimmäisen kerran Ioana Condeasta noin vuosi sitten Redditin kautta. Englanninkielisessä tekstissä kerrottiin nuoren naisen joutuneen väkivaltaisen parittajan hakkaamaksi. Postaaja valitteli lähteiden vähäisyyttä ja sanoi saaneensa ensimmäisen tiedon aiheesta Facebookin saksalaisesta radikaalifeministisestä ryhmästä. Myöhemmin tammikuussa 2019 julkaistiin saksankielinen kertomus Ioanan elämästä Emma-nimisellä naisten ongelmiin keskittyvällä sivustolla. Surullinen otsikko julisti ”Ioana hat nicht überlebt” eli Ioana ei selviytynyt.

Ioana matkusti kesällä 2014 synnyinmaastaan Romaniasta Saksaan haaveenaan työ vanhusten hoitajana. Perillä Kölnissä odotti karu yllätys, sillä hoitotyötä ei ollut, vaan Ioanan odotettiin ryhtyvän prostituoiduksi. Ioana ei suostunut tähän, mikä suututti hänen parittajanaan toimineen romanialaismiehen. Mies hakkasi ja ilmeisesti kidutti Ioanaa useiden päivien ajan. Ioana joutui sairaalaan ja oli pitkään koomassa. Viranomaiset eivät tienneet Ioanan henkilöllisyyttä ja sitä yritettiin selvittää. Saksalainen media ei epäröinyt käyttää nimettömästä romanialaisesta tytöstä nimitystä ”Hure” eli suomeksi huora.

Screenshot 2020-01-26 at 20.15.14.png
Esimerkki uutisoinnista Saksassa. Lähde Express 31.7.2014
Saksalaisessa mediassa Ioanaan viitattiin sanalla Hure eli huora vielä vuosi pahoinpitelyn jälkeen.
Lähde: Bild 20.10.2015

Muualla Euroopassa hirmuteosta ei juuri hiiskuttu, mutta Romaniassa Ioanan kohtalo herätti paljon myötätuntoa. Youtubesta löytyy useita videoita aiheesta. Tässä videossa esiintyy Ioanan äiti ja varainkeruukapanja:

Ilmeisesti Ioanan perhe elää köyhyydessä, sillä romanialaiset joutuivat keräämään rahaa äidin Saksan vierailuja varten, sekä Ioanan ruumiin kotiin kuljetusta varten. Köyhyydestä kertoo myös se, että Ioana ylipäänsä joutui matkustamaan ulkomaille töiden toivossa.

Ioanan tapauksen seuraaminen oli vaikeaa kielimuurista johtuen. Useimmat tekstimuodossa olevat lähteet taipuu Translatorin avulla englanniksi, mutta olisi ollut mielenkiintoista ymmärtää, mitä noissa romanian kielisissä videoissa puhutaan. Hakiessani lisää tietoa aiheesta, hämmästelin myös sitä, miksi tästä aiheesta oli hyvin vähän tietoa missään Romanian ulkopuolisissa medioissa. Saksalaiset eivät juurikaan uutisoineet kuolemasta. Väkivallantekokin oli noiden ”huora”-uutisointien tasoa. Englanninkielisiä uutisia ei ole. Mitä ihmeen kummaa tämä on?

Tapaus oli ahdistava ja järkytti minua, mutta varsinaisen iskun kipeään kohtaan sain, kun löysin Find A Grave -sivuston. Sen mukaan Ioana oli päässyt haudan lepoon kotiin. Hautajaiset tekivät Ioanan kohtalosta lopullisen. Häntä ei enää ole. Ioanan pienestä lapsesta tuli orpo tavalla, jota kenenkään ei tulisi joutua kokemaan.

Screenshot 2020-01-26 at 22.00.35
Kuvankaappaus: https://www.findagrave.com/memorial/196470774/alexandra-ioana-condea/flower

Tässä on video Ioanan hautajaisista:

 

Pahoinpitelijä, seksiorjakauppias ja nyt myös murhaaja, Robert Tanase, tuomittiin tapauksesta kahdeksaksi vuodeksi vankilaan. Lukuisat Ioanaa vankeudessa raiskanneet ja hyväksikäyttäneet miehet kävelevät Saksan kaduilla vapaana.

 

Kirjoittaja: Linda

Yksi vastaus artikkeliiin “Ioana Condea ei selvinnyt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s